Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
03.07.2011 - 12:04

Jo perinteeksi on muodostunut vierailu naapurikaupungin agitapahtumassa, Klagissa. Ei, en minä kisaamassa, kunhan käyn ihailemassa toisten suorituksia ja tapaamassa tuttuja. Useamman tunnin tuli taas siellä istuttua ja istuminen auringossa tuntuu sekä naamassa ja selässä

Klagiin liittyy paljon muistoja. Kisaratoja omien koirien kanssa ja sitten se parin vuoden takainen Aamun spondyloosi-diagnoosi. Eli kesällä 2009 olin ilmoittanut Aamun Klagiin, tarkoituksena kisata neljä kisaa, eli la-su. Viikolla harjoituksissa Aamu kuitenkin käyttyäytyi niin kummallisesti, että tilasin treenejä seuraavana päivänä ajan röntgeniin ja niinhän siinä kävi, että röntgenkuvista näkyi syy Aamun kummalliseen käytökseen.

Olen vieläkin tyytyväinen itseeni, että tein päätöksen käydä kuvauttamassa Aamun selän. Olinhan niitä merkkejä spondyloosista jo nähnyt, vaikken silmiäni halunnutkaan uskoa.

Niin, ne Klagin kisat silloin vuonna 2009 jäi kisaamatta. Mutta voihan tuolla naapurikaupungissa kisoissa käydä ihan vaan turistinakin...

Pitkänmatkalaisiakin tapasin. Saagalandian väkeä oli paikalla edustettuna ihan Kotkasta asti. Oli kiva tavata ja turista hetki. Ens vuonna taas nähdään!

Täällä mökkisaaressa on kaikki ennallaan. Koirat, tai lähinnä Tuuli lotraa vedessä ja ui, ui ja ui. Liekö kuumuus tai valeraskaus, mutta ruokahalu Tuulilla ei oikein ole kohdallaan. Se syö "väkisin" ja jättää usein ruokaa, mikä ei todellakaan ole sille tyypillistä.

Aamu sitten? Juu, se voi hyvin. Ukkonen toissapäivänä sai sen taas totaalisesti pelkäämään, reppana. Pelonsekaisin tuntein odotin, että pelkotila olisi laukaissut epileptisen kohtauksen, mutta kohtaukselta vältyttiin. Tuuli ei onneksi reagoinut ukkoseen, eikä Aamun pelkoon...

Että tälläistä lomaa täällä

Jaana kirjoitti 03.07.2011 - 22:47
Olipa niin mukava nähdä sinut siellä Klagissa ja turista tuokio. Kokkolassa on muutenkin oikein mukava tunnelma. Ensi vuonna taas tullaan ja vähän on suunniteltiin,että olisikohan jo aika tutustua itse kaupunkiinkin, eikä vain leirintäalueeseen. Ja ehkä ensi vuonna näemme Tuulinkin.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats