Miks kaikki mukava yleensä päättyy aina pienee katastrofiin? Niin tänäänkin. Tultiin n. klo 18 mökkisaaresta. Peräkärryllinen puita auton takana kiinni. Mukava vappu mökillä, ei paremmin olisi voinut kesää korkata.

Ja sitten se tapahtuu taas. Aamu saa kohtauksen autossa. Kramppaa. Melkein täsmälleen samassa kohtaa, kuin silloin viimeksi syyskuussa. Auto nopeasti tien sivuun ja Tuuli ripeästi ulos takakontista.

Aamu oli jo siinä vaiheessa täysin krampin vallassa. Suusta valui vaahtoa ja tassut törrötti jäykkinä, jokainen varvas sojotti erikseen. Odotettiin rauhassa kohtauksen loppumista. Tuuli oli levoton, minä rauhallinen. Aloin jutella rauhallisesti ja Aamu alkoi tulla tajuihinsa, ei taaskaan tajunnut, missä oltiin. Otin sen hetken päästä pois autosta ja se oli iloinen ja hössötti, ikään kuin todisteli meille, että kaikki oli ok...

Kotimatka, ne viimeiset n. 5 km sujui hyvin. Aamu istui autossa ja seurasi ympäristöään. Kotona se oli hieman sekava. Vaelteli jonkin aikaa ja mielestäni sillä ei oikein ollut motoriikka kohdillaan

MIKÄ ihme laukaisi taas kohtauksen? Onko kyseessä epileptinen kohtaus, sydämen rytmihäiriö, kipukohtaus? MIKÄ??

En nyt kykene lisäämään kuvia, joita räpsin mökkisaareessa viikonloppuna. Olo on niin tyhjä ja surullinen. Miks aina pitää tulla jotain...