Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
23.04.2011 - 16:42

Tämän hotellin henkilökunta lähti trulleja pakoon naapurikaupunkiin aamupäiväksi ja jätti hotellin muut asukkaat yksin. Pieni lepohetki oli tarpeen, sillä ainakin Tuuli oli eilisestä koko päivän kestäneestä ulkoilusta vielä aamullakin ihan sippi.

Naapurikaupungista ostettiin uutta aitavärkkiä, tuo nykyinen aita kun alkaa olemaan jo 13 vuotta vanha ja käytössä muokkaantunut sen malliseksi, ettei se enää hyppytaitoisia koiria pidä pihamaalla. Tosin kumpikaan koirista ei ole tajunnut, että aidan yli VOI mennä, toista se oli Elsan kanssa, joka ei edes tajunnut, että koko pihan kiertää aita...sillä Elsa meni rajan yli siitä kohdin, missä se kulloinki oli, oli siinä sitten aitaa, tai ei

Iltapäivällä ollaan sitten leikitty pihalla. Tuulille on esitelty kaksi paria keppejä. Se tietää jo, mistä palkkaa saa  mutta kovin ollaan alkutekijöissä...jos käyn seisomaan keppien eteen, enkä sano mitään, alkaa Tuuli hommiin. Homma alkaa hahmottua ja oikeasta väliköstä saa aina palkkaa. Tuulin mielestä lelu palkkana on hyvä, mutta se ei niitä halua palauttaa. Miten niin se päättää, mitä se haluaa tehdä?

Sitten tuo Aamu Aurinkoinen. Olin parkkeerannut sen hieman sivummalle, kun esittelin Tuulille keppiparia. Mutta sitten Aamu tulikin toisen keppiparin toiselle puolelle istumaan, eli JUURI siihen kohtaan, mihin palkka Tuulille olisi tullut heittää onnistuneesta suorituksesta. Sanoin Aamulle tiukkaan sävyyn, "pois siitä". Mutta eihän se liiku, jollei halua. Istui vaan leveällä takapuolellaan. Uusi yritys: "Pois!". Ja mitä tekee Aamu? LYÖ tassulla keppiä...heh, siinä vaiheessa mua jo alkoi naurattaa...ja kolmas yritys saada Aamun iso ruho pois tieltä: "POIS!  Ja arvatkaa mitä se tekee? Lyö maate kyljelleen, just ja prikulleen siihen kepin viereen. Häntä sillä heilui...huoh

Kun käänsin selkäni, ponkasi Aamu pystyyn  Se siitä keppitreenistä...

JA kyllähän Aamu sai treenata keppiparia, mutta se pyöri niissä kuin väkkyrä, eikä oikein tiennyt, mistä se palkka oikein tulee...kun niitä keppejä on yleensä 6 tai 12

Ai niin, Kepo on rannassa laittamassa venettä...me mennään ens viikonloppuna SAAREEN!


Kevät on istutusten aikaa, paitsi että Tuuli korjaa jo "satoa". Tässä menee vuorenkilpeä


Pthyi, ei taida olla hyvää


Naapurin Måns, joka saa koirat kiroilemaan


Hyvää Pääsiäistä!

Tanja kirjoitti 23.04.2011 - 20:16
Voi että mä nauran näille teidän jutulle, nää on niin ihanasti aina kirjoitettu !!! Aamu on ilmi veljensä !
Tiina kirjoitti 23.04.2011 - 21:00
Tanja: Täytyy myöntää, etten ole Aamun kaltaista persoonaa ennen tavannut. Sen päätä ei käännetä, jos se on päättänyt jotain, tai se ei halua tehdä jotain. Ja se tekee kaiken vain omaksi hyväkseen. Jos se ei hyödy jostain, ei sitä saa asiaa tekemään. Mutta naksuttimesta se tykkää ja oon saanut sen avulla ihmeitä aikaan ;) Aamu on koira, jonka ihmiset muistaa...joko siksi, että se on niin iso tai siksi, että se tekee niin ufoja juttuja ;)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats