Maata näkyvissä ja ei, en ole merellä, vaan kotona  Pihamaa alkaa näkymään paikoitellen ja sen on myös huomannut Tuuli the Tuivertaja, joka on tehnyt argeologisia kaivauksia meikäläisen ns. kukkapenkissä. Tai ei sieltä penkistä mitään vanhaa tavaraa löytynyt, vaan Tuulin itsensä piilottama jää/lumiklimppi. Tuulin olemus oli kaivuun jälkeen aika....sanoisko ruskehtava. Mutta kaivakoot, kun ei ole kevättä ennen elänyt. Nyt se on koettava, Tuulin elämän ensimmäinen KEVÄT!

Ollaan jatkettu nuoremman konstaapelin kanssa kahdestaan käppäilyä. Hyvin on partio toiminut. Koirien kohtaamista pitää vielä hioa, ei siksi, että kyseessä olis remmirähjä, vaan ihan siksi, että nuoremman konstaapelin Tuulin mielestä kaikki koirat on kamuja. Ja ne, joiden kanssa ollaan tultu tutuiksi, ovatkin sitten jo hyviä tuttuja. Siinä meni yksi meikäläisen periaatteista...ollaan siis tervehditty aika useaa koiraa täällä kaupunginosassa. Tosin valitsen tarkkaan ne yksilöt, joiden kanssa jutskataan, sillä näkeehän se jo kaukaa, minkälaisessa mielentilassa omistajat ja koirat on...

Tuulin käytös on tällä hetkellä erittäin ailahtelevaa. Sen huomasi, kun kasvattaja kävi kääntymässä meillä. Voi kiesus sitä riemua. Tuuli on niiiiiin onnellinen, enkä sitä onnenpurkausta siltä aio riistää, sillä kyseessä on kaiken onnellisuuden ja hyvänolon alku ja lähde; tuttu ja turvallinen "ensimmäinen ihminen", joka valvoi pentulaatikon vieressä, ettei meidän prinsessalle tapahtuisi mitään niinä ensimmäisinä herkkinä viikkoina

Sitten jotain surullisempaa. Koiraenkeleiden joukkoon on tänään liittynyt yksi koira lisää. Kun sateenkaaren toisella puolen kysyvät koiran nimeä portilla, kirjataan tuon enkelikoiran nimi E-kirjaimen kohdalle. Saagalandian vanhimman koirajäsenen voimat hiipuivat ja oli aika sovittaa enkelin siipiä. Voimia vielä tätäkin kautta sinne Saagalandiaan..