Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.12.2010 - 14:10

Joulukinkkua on tässä kasvatettu koko syksyn. Jossain vaiheessa se painoi 10 kg, ja tänään oli, voisko sanoa ½-vuotis-punnitus ja vaaka näytti 22½ kg!! Hui mikä PIMU! Joka aamu herätessäni katson Tuulia ja tuumaan, että se on TAAS kasvanut yön aikana. Kuinkahan iso siitä oikein tulee? Onneks senttejä uupuu vielä Aamun suurista luvuista, eli Tuulin säkä ei ole lähelläkään Aamun säkäkorkeutta. Ja Aamulla kun niitä senttejä on tunnetusti...hieman liikaa...Toivottavasti ei tarvitse Tuulin kohdalla sanoa "Mistä näitä senttejä oikein tulee?"

Käytiin eilen hallilla Tuulin kanssa. Pientä kivaa touhuttiin, ja samalla totesin, ettei palloa voi käyttää palkkana. Tuuli nimittäin vain keskittyy siihen, mihin pallo katosi, kun laitan sen taskuun. Lisäksi se on jossain ihme teini-iässä nyt, eli sen tempaukset välillä vaan naurattaa...ihan ääneen. Ehkä koko hämää, sillä Tuuli alkaa jo kokonsa puolesta muistuttaa aikuista koiraa, mutta korvien välissä asuu kakara (vain toistaiseksi, toivottavasti). Hyvä muisti Tuulilla kuitenkin on, ja se mielestäni hahmottaa ympäristöänsä hyvin. Sillä kun lopuksi leikittiin pallon piilotusta ja samalla harjoiteltiin paikoillaan istumista, muisti Tuuli pallon jemmauspaikan niin hyvin, että kävi vielä pois lähdettäessä tarkistamassa paikan, mihin olin pallon jemmannut. Ettei vaan seuraneiti unohtanut hallille sitä tärkeintä, eli PALLOA!

 

Jaana kirjoitti 04.12.2010 - 20:51
Niin tuttua tuo kaikki. Iso koko ja lapsen ajatukset! Ja vaikka meidän neiti lähenee yhden vuoden ikää, voi sanoa, että lapsi se on edelleen. Tuuli on varmaan mennyt koossa Friidan ohi, ainkin painossa. Mutta flatit ovatkin kookkaampia koiria kuin portugeesit.
Tiina kirjoitti 04.12.2010 - 21:47
Niinpä,,flattia vielä sanotaan koiramaailman Peter Paniksi, joten odotettavissa lapsellista koiraelämää vuosiksi eteenpäin ;) Tuuli on mun silmään just sopiva nyt, mutta luulen, että muutama sentti korkeutta tulee lisää. Senteistä ja ulkomuoto-asioista viis veisaan, kunhan koira sais olla terve. Sairaita yksilöitä tässä taloudessa on ollut liikaa :(
Sokkis kirjoitti 07.12.2010 - 23:50
Meidän flattikinkku Pepe 5 kk painoi tänään jo 21 kg. Kauheaa vauhtia kasvavat!
Ihana uusi ulkoasu blogillasi. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats