Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
02.12.2010 - 16:06

Niinpä. Nyt on sitten meikäläinenkin leikkinyt jeesusta, eli käynyt mökkisaaressa jäiden yli koirien kanssa...Tuulin ensimmäinen jääkeikka ja Tuulin ensimmäinen kerta saaressa talviaikaan.

Voi sitä riemua, kun päästiin mökkiin sisälle! Tuuli näki rrrrrakkaan ystävänsä, PALLON keskellä tuvan lattiaa. Ja pallo lähti heti ulkoilemaan. Sillä aikaa, kun lisäsin linnuille ruokaa, pyöritti Tuuli ystäväänsä lumihangessa, samalla tanssien ja hypähdellen onnesta. Pikku höppänä. Aamu teki pienen tarkistuskeikan, mutta oli ihmeen lähellä koko ajan. Ja taas sain todeta, että Tuuli valitsi meikäläisen, eikä Aamua , joten toivottavasti trendi säilyy, eikä Tuuli lähde Aamun ja keijujen matkaan tulevaisuudessakaan...

Hyvin Tuuli tajusi jäällä liikkumisen. Jään päällä oli n. 5 cm lunta, mutta sen alla jää oli suht liukasta. Revitellä ei voinut, sillä tassut eivät pitäneet. Muutaman kerran Tuuli oli mukkelis makkelis, mutta tajusi hyvin pian, ettei voi hötkyillä, vaikka Aamua olisikin ollut kiva kiusata.

Takaisin tullessa kävelin ja mietin maailman menoa. Edessä aava jää, muita ei jäällä ollut. Joku pönttö tosin oli jo ajanut siellä autollakin...Niin, siinä kävellessä katselin koirien jolkuttelua ja totesin elämän olevan....itse asiassa aika kummallista. Siinä ne kaksi mustaa jolkutti mun edessä. Vuosi sitten sen pienemmän tilalla jolkutti toinen koira. Hetkeksi kun vaipui miettimään, saattoi luulla, että Elsa kulki siinä Aamun vieressä. Asetelma vaan on nyt toinen. Aamu on ns. vanha ja viisas. Boss. Ja Tuuli on oppipoika, joka elää Aamun alaisena. Tuuli on terve (toivottavasti), Elsa oli kipeä ja sairas. Silti kaikki on toisin. Kuinka paljon voikaan vuoden aikana tapahtuakaan asioita. Niin huonoja, kuin hyviäkin.

Mutta nyt on talvimökkikausi siis korkattu. Tai joko se oli ensi vuoden mökkikauden korkkaus? Eihän meillä ole vene ollut mailla, kun vasta kuukauden...Jos tälläisiä ilmoja pitelee, päästään usein jäälle pimujen kanssa. Me like, a lot!

Edit: Itselleni muistiin. Ostin karpalo-uutetta, jota aloin antamaan Tuulille. 1tabl kahdesti päivässä. Jos ne pi**ivaivat jäis nyt sitten vain muistoksi pentuajalta...

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats