Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.10.2010 - 15:54

"SE meinas syödä mut, eilen illalla. Jostain se oli sinne ilmestynyt. Ja nyt on sitten ihan pakko paljastaa, etten olisi nähnyt sitä, jollen olisi tehnyt jotain hotellin henkilökunnan mielestä, ns. kiellettyä. Eihän mulla ollut kuin etutassut kielletyllä alueella. Höh. Kummalisen hienoa väkeä täällä asuu, kun ovat sitä mieltä, ettei flatti saa etutassujansa laittaa pöydän reunalle!. Miten mä muuten näkisin, mitä pöydällä on?? Niin, mulla on tapana kurkkia, sillain sievästi pöydälle ja tiskipöydälle. Tai no, tunnustan, oon mä sinne yrittänyt kiivetäkin, mutta siihen tarvii jo vähän vauhtia ja tuo seuraneiti ei anna mun juosta sisätiloissa. Sanoo hokevansa samaa kotona, kuin töissä, eli ettei sisällä saa juosta, ettei satu haavereita; juostaan mielummin ulkona. Mitä ihmettä tuo seuraneiti oikein tekee työkseen??

Niin, mä siis sain eilen ensimmäisen kerran näköhavainnon siitä. Ja ilmotin kovaäänisesti seuraneidille, että nyt tarvis apua, joku hirvee 'mölkö'  lojui pöydällä. Ja hyvin oon tuon seuraneidin kouluttanut, sillä se tuli aika juoksujalkaa keittiöön, kun oikealla äänellä haukuin. Vaarastahan nimittäin oli kyse...

Mutta seuraneiti vaan nauroi, kun tuli keittiöön. Siis nauroi mulle!  Puhua höpötti jostain "flatin aivoituksista", niinpä, mutta mistä mä oisin voinut tietää, ettei SE aikonut tappaa mua?? Nauraen seuraneiti poimi esineen tiskipöydältä ja ojensi sen mulle tutkittavaksi. Jep, teräase, mutta mistä mä olisin voinut tietää, ettei JUUSTOHÖYLÄ tapa pieniä pentuja??? Kehtaavatkin jättää pöydälle lojumaan, että pieni pentu ihan säikkyy. Nih.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats