Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
15.09.2010 - 15:30

Kaikki ajatukset pyörii vaan yhden asian ympärillä. Sen kramppauskohtauksen. Tänään kohtauksesta on kulunut kolme vuorokautta ja välillä musta tuntuu, että olen vaan nähnyt pahaa unta. Mutta ei, kyllä se totta oli, jokainen sekunti kouristelua ja tajuttomuutta sunnuntaina  Välillä mulle iskee hätä. Sillä tiedostan, että pahimassa tapauksessa mulla voi torstain jälkeen olla vain yksi koira  Se mahdollisuus on aina pidettävä mielessä, kun kyseessä on tämän rotuinen koira ja ikääkin alkaa olemaan kohta ne "kriittiset vuodet".

Piss-Nisse oli taas tehnyt keikan meidän sänkyyn. Varmistelut (muovitetut peitot) eivät olleet pitäneet, vaan kaiken sai laittaa taas pesuun. Mutta onko kyseessä sittenkään Piss-Nissen aiheuttama lätäkkö? Se edellinen oli sitä, mutta tänään sitä itteänsä oli paljon. Onkohan nyt niin, että Aamu onkin saanut kohtauksen ja laskenut allensa? Sen vakiopaikka päivisin on nimenomaan meidän sänky...Kun tulin töistä kotiin ja näin lätäkön suuruuden, menin heti tarkistamaan Aamun housuvärkit, eli hapsutukset takajaloissa. Kuivilta ne näytti ja sitä ne eivät olleet sunnuntaisen kohtauksen jäljiltä. Syytänkö siis kastuneista petivaatteista Piss-Nisseä vai huolestunko enemmän, eli onko Aamu saanut uuden kohtauksen? Nyt olis nettikameralla käyttöä!


Tyyni Tuuli


"Batman on laskeutunut". Paras flatti on nukkuva flatti
Ei uskoisi, että Aamu n. kuukausi sitten kirosi, jos Tuuli pikkasenkin hipaisi sitä...nyt ne nukkuu päät vastakkain

 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats