Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.08.2010 - 13:20

Läntiseen Suomeen on annettu myrskyvaroitus. Höh, meillähän Tuulee jo. Meillä asuu Tuuli . Eilen illalla vietettiin taas Tuulin rallituokio pihalla. Vauhti on aika hurja kello 21-22. Sen jälkeen onneksi nukkumatti käy vierailulla ja heittää unihiekkaa pienen pennun silmiin.

Seuraavassa filmipätkä Aamun ja Tuulin leikkituokiosta illalla. Kovin pyörii Tuuli kuin pallo, kun Aamu sitä tassulla huitoo. Aamu-reppana ei ole tälläiseen vauhtiin viime aikoina tottunut. Mutta onneksi on kiroilu jäänyt vähemmälle

 

Kovin on Tuuli päättäväinen pimu. Yksin ei ole mukava olla, ei vaikka portin takaa näkee ja kuulee. Seuraneidillä on ollut muutama Déjá Vu-hetki. Muutama asia muistuttaa kovasti Elsasta. Vauhti, hiuksista repiminen ja se, että Tuuli ilmoittaa kovaäänisesti, ettei se halua olla yksin. Mutta kaikkeen on totuttava, jopa yksinoloon . Ja sitä harjoitellaan nyt monta kertaa päivässä. Ihan vaan portin takana olemista hiljaa. Ei ihan iisi juttu, kun tahtoa on pennussa kuin pienessä kylässä...

***EDIT klo 14.30 Hassu pikku koira. Kun sitä on palkannut portin takana hiljaa istumisesta, niin mitä se tekee, kun aukaisee portin ja sanoo sille että se saa tulla pois "vankilastaan"? Juu, käväsee portin toiselle puolelle ja palaa sitten takaisin sinne puolelle missä se oli ollut "vankilassa". Istuu alas ja tapittaa silmiin ikäänkuin sanoen: "Täällä minä taas, ihan hiljaa, näetkö? Saiskos sitä namia taas?"


Tässä pötkötellään varjossa


Rauhallinen pikkuflatti illan hämärässä. On se vaan nätti

Jaana kirjoitti 04.08.2010 - 15:31
Aamu on todella sulanut ja Tuuli nauttii. Ihanat nuo pennun kömpelöt hypähtelyt ja tuo kiihkeä äänekäs hengitys, kun sitä ollaan niin tohkeissaan. Ja Aamulla on selvästi kivaa.

Tuuli on selvästi fiksu likka tuon porttiepisodin perusteella - ja ahne! Jippii!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats