Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
03.02.2010 - 18:00

Elsa yskii taas. Kakoo, kakoo, yökkää, yökkää. Mutta voi muuten hyvin. Energinen, ruokahalu ennallaan ja katse virkeä.

Maanantaita vasten yöllä Elsa köhäisi muutaman kerran. Eilen enemmän ja tänään heti pienikin kiihtyminen/haukkuminen saa aikaan aikamoisen yskänpuuskan. Soitto eläinlääkärille ja lääkkeeksi lepoa, lepoa ja lepoa. Mikäli oireet pahenee ja koira tulee levottomaksi, kortisonitabuja kyypakkauksesta. Ellääkäritäti kyseli, miten Elsan yleiskunto muuten....hmmm yhtä virkeä kuin ennenkin, syö hyvin ja on pirteä. Vai hämääkö se vaan?

Mistä sitten on kyse? Seuraneiti itse luulee, että sunnuntainen rasitus jäällä (lumihangessa laukkaaminen) sekä lumen syönti on syitä Elsan ärtyneeseen henkitorveen/kurkkuun/nieluun. Sillä mikäli kyse olisi esim. sydämen pettämisestä, ei Elsa jaksaisi olla noin virkeä, vai???

Pattitilanne. Elsaa EI saa rasittaa kävelylenkeillä ja Aamu tarvitsee liikuntaa, ettei selkä jäykisty. Elsaa EI voi jättää yksin kotiin, tai voi toki, mutta silloin se on rikkonut joko ulko-oven, tai itsensä paniikissa. Kyllähän Elsa eleli yksin 1½ vuotta silloin kun Iiris menehtyi ja ennen kuin Aamu muutti tänne, eikä silloin ollut vaikeuksia yksinolon kanssa...mutta jos seuraneiti tekee sen virheen, että lähtee Aamun kanssa yksin ja jättää Elsan yksin kotiin, on katastrofin ainekset siinä...joten tänään oli hälytettävä apujoukkoja...

Soitto tutulle ja hän lupautui Elsan vahdiksi. TUHANNET KIITOKSET avusta ANN!  

Huomenna sukulainen astuu remmiin, tulee ihan Vaasasta asti avuksi. Noh, hyvähän se on omaa äitiä aina välillä tavata

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats