Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
13.10.2009 - 21:53

Lättylauman kotiosoitteesta on noin kilometri tämän käpykylän torille. Vaan eipä siellä ns. keskustassa tule kovin usein koiria ulkoilutettua. Tänään lähdettiin Aamun kanssa katselemaan näyteikkunoita  ja ensimmäinen (!) joulutonttu näyteikkunassa tuli bongattua! Aamun touhuista huomasi, ettei se kovin usein ole kävelykadulla käynyt, sillä jokainen porttikäytävä ja ovi piti tutkia. Ja nuorisoakin piti tervehtiä, vähintään häntää heilauttamalla.

Matkalla keskustaan harjoiteltiin viimeksi opeteltua temppua Eli siirrettiin uusi opittu asia keittiöstä ulko-opiskeluun. Aloitettiin tempun harjoitteleminen viime viikon lopulla ja nyt Aamu jo osaa peruuttaa (vauhdilla) käskystä. Uuden opettelussa voi vaikka inspiroitua katselmalla koiratanssi-videoita Youtuubissa. Tuossa linkissä voi ihastella suomalaisen Sini Eriksonin ja Sonic-sheltin upeaa esitystä Cruftsissa. 

Aamu on ollut ihanan innostunut opettelemaan uutta. Neiti on niiiiiin hyväntuulinen ja iloinen. Liekö sitten hyppyjen loppuminen, vai mikä, mutta tuo Aurinkoinen kellii nykyistä enemmän selällään ja leikkii jonkin esineen kanssa, siis pitäen esinettä etutassujen välissä, vaikka makoilee kaikki neljä tassua taivasta kohden. Höpsö koira.

Elsa sitten. Se patti silmäluomessa on ja pysyy. ON mitä ilmeisemmin jokin möhkäle.  Saas nährä, mihin suuntaan patturainen aikoo jatkaa kasvuaan, vai tuliko Elsasta nyt emäntänsä näköinen . Emännällä tosin silmäpussit roikkuu silmien alapuolella  Vaikka onhan nuo yläluometkin yleensä kauniin pussimaiset, kun yöunet jää arkisin noin 5½ tunnin mittaisiksi. Hmmm. Jälleen kerran on myönnettävä, että ala-asteen opettaja oli sittenkin oikeassa...yksi lause, on seuraneidin mieleen jäänyt kouluajoilta: "Kun on tyhmä pää, niin koko ruumis saa kärsiä". Mitä ilmeisemmin tuota toistettiin seuraneidille usein, kun se noin jäänyt mieleen....eli jos vaan menis aikaisemmin nukkumaan, niin silmäpussit() olis ehkä ainoastaan Elsalla...

Tässä vielä yksi video. Kyllä isokin koira osaa...tosin kyseesssä ei ole flatti...

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats