Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
10.06.2009 - 21:25

Aamu Aurinkoinen, Anonyymi Alkoholisti, Aamu Alkoholisti. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Vaan eipä ole neiti ryypiskellyt tänään, toisin sanoen, kaljat on ja pysyy kellarissa. Ja muutenkin ollaan käyttäydytty siivosti..

Käytiin pomppimassa. Reenari, se ensi viikonlopun agility SM-kisojen päätuomari oli keksinyt jipon meille tänään. Kentältä löytyi lajitelma esteitä; kepit, A, pöytä ja kolmoissarja sillain suorana. Sitten ryhmän piti jakautua kahteen ryhmään. Porukat pulisi ja mietti mitä herra Virtanen tällä kertaa on keksinyt meidän pään menoksi....ja sitten saatiin neljä hyppyestettä ja putki käyttöön; toinen ryhmä suunnitteli radan alun ja toinen ryhmä loppuosan. Aikaa 10-15 minuuttia. Höh. Ja onnistuihan se, eikä siinä edes kauaa nokka tuhissu. Siinä siis meidän reenirata tänään; ihan mielenkiintoinen pätkä saatiin aikaiseksi Cool Aamulla oli tsemppi päällä, tosin se ei sietänyt alkuvääntöä, ja vielä kun pitkästä aikaa sade kasteli ruohokentän, ei seuraneitikään oikein uskaltanut revittää alkumeterillä. Mutta  loppuosa mentiin lujaa. Ja taas seuraneiti kokeili lopuksi antaa Aamun tehdä kepit ihan yssikseen. Ja meneehän se, LUJAA! Siis mihin Aamu oikeastaan tarvii seuraneitiä radalla, koska vaikuttaa siltä, että seuraneiti on vaan hidastava tekijä...

Ei siis mitään uutta...

Ratapätkä tulee näytille myöhemmin.. 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats