Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
10.05.2009 - 16:04

Joskus pitäisi vaan antaa periksi ja jättää kaiken tulostavoittelemisen. Mutta viitsisikö sitä sitten seistä koulutuskentällä kaksi kertaa viikkossa, harjoitella itse ja kouluttaa muita, jollei aseta tavotteita?

Tavoitteet on astettu, mutta niihin ei päästä. Ei sitten millään, vaikka parhaansa tekee. Peiliin saa katsoa, mutta tänään kyllä välineessäkin oli jokin koodausvirhe. Mistä lie johtui, ettei Aamu tänään suoritunut yhdestäkään radasta sen tasoisesti, mitä treeneissä mennään? Apua!

3 rataa oli tuomarisetä laatinut, eikä Aamu tsempannut yhdelläkään niistä. Virheitä sateli jo rutkasti ennen hylkäämistä, eikä aika t-o-d-e-l-l-a-k-a-a-n olisi tänään riittänyt, joten toisaalta tuntuu paremmalta saada tulokseksi HYL-rata.

Radat kuvattiin upouudella videokameralla, mutta niissä ei ole kyllä mitään julkaisukelpoista. Ei siis mitään. Tai jos ne laittaisi näkyville, näkyisi filmipätkässä laiskanpulskea, hidas, keskittymätön flatti, jonka suoritus näyttää siltä, kuin oltaisiin oltu pois treeneistä sitten alkeiskurssin...Niin, ja näkyyhän filmillä seuraneiti, joka paikoin ohjaa niin pöntösti, että kun tarkemmin asiaa miettii, ei Aurinkoisella oikein muuta vaihtoehtoa noilla radoilla ollut...eli seuraneidin ohjausvirheitä näyttää olevan kaikki HYL-radat...pakkohan se on tunnustaa.

Mutta onneks Aamu itse ei tajua nyt näitä seuraneidin mustia ajatuksia. Aurinkoinen nautti äsken rappusilla ison rustoluun kera aurinkokylvyn ja illalla lähdetään vielä metsään lenkille. Sama koirahan tuo on, joka aamuisin herää tassut kattoa kohden seuraneidin vieressä sängyssä. Yhtä persoonallinen. Ehkä meidän on vaan keksittävä jokin toinen laji...tai sitten ei...Päättämätön

Ratapiirrokset seuraneiti yrittää saada näytille jossain vaiheessa

Jaana kirjoitti 10.05.2009 - 21:49
Voi harmi, että oli huonot kisat. Hyväkin hylky on niin paljon ilahduttavampi kuin rata, jossa ei oikein mikään toimi oikeesti. Josko Aamu olisi iskussa Kokkolassa - ja kartturilla oikea kartta myös. Odotan kiinnostuksella ratapiirroksia. Niitä on aina niin mielenkiintoista mietiskellä.
Kirsi kirjoitti 11.05.2009 - 09:34
Toi videoiminen on kyllä tehokas juttu, niistä näkee armotta omat virheensä. Pää pystyyn ja tsemillä kohti seuraavia haasteita! =) Wilma kiittää onnitteluista!
Henna kirjoitti 11.05.2009 - 17:36
Tiedän niin miltä tuo tuntuu! Tekisi mieli nakata hanskat tiskiin, mutta silti sitä vaan huomaa ilmoittavansa koiraa taas seuraaviin kisoihin. Ei muuta kuin pää pystyyn ja niin sanotusti uutta yritystä putkeen :)
Tiina kirjoitti 11.05.2009 - 21:19
Henna: Niinpä. 6 kisaa jo maksettuna... ;o))
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats