Se on nyt sitten korkattu, kisakausi siis. Seuraneiti suuntasi tänään tuohon 60 km päähän kisoihin, joista ei odottanut saavansa tulosta. Pessimisti? Ehei, vaan kun seuraneiti näki kisakirjeestä tuomarivaihdoksen sattuneen sunnuntaille, tuntui melkein turhalta lähteä kisoihin, sillä sen verran kinkkisiä ratoja tuo kyseinen täti laatii. Ja tässä asiassa en todellakaan kitise turhista. Radan laidalla yksi jos toinen pudisteli päätään ja suunniteli ohjausta epätoivoisesti.

Ja niinhän siinä sitten kävi. Ekalta radalt hyl. Eli seuraneiti oli ohjauksellisesti noin metrin, pari myöhässä ja Aurinkoinen jatkoi yhdellä loikalla esteen väärältä puolelta. Tulos siis hyl. MUTTA: siihen saakka oli nollarata; ei kämmäyksiä kepeillä ja vauhtikin oli jouhevaa!! Hyvä Aamu, seuraneidillä oli kivaa, mutta niin näytti Aamullakin olleen!

Ja B-rata sitten??? Me saatiin tulos, me saatiin tulos, ME SAATIIN TULOS!! Ei tosin nolla, mutta vitonen ja pikkasen yliaikaa. Tulos oli siis 5,84, jos seuraneiti oikein muistaa. Vitonen tulin keinulta, vaikka katsomon puolelta kuului toisia tuomioita. Ja aikaa kului siksi, että Aamu oli ihan huuli pyöreänä ensimmäisten esteiden ajan. Se ei siis vaan yksinkertaisesti ymmärtänyt starttikiemuroita! Hyvä likka, tsemppi oli päällä ja monta kinkkistä kohtaa meni hienosti. Radat laitan, jahka jaksan.

Kotimatkalla seuraneiti sitten koki pienimuotoisen järkytyksen. Hevostraikku oli ajanut liukkauden takia ojaan ja tuo näky on iskostunut nyt tällä hetkellä seuraneidin verkkokalvolle. Kaikki näyttivät selviytyneen onnettomuudesta, mutta keli oli kauhean liukas ja hevosta pitelevä tyttö liukkaan valtatien ojanpientareella, iltahämärässä, on näky, jota seuraneiti ei koskaan enää toivo näkevänsä...

Tässä kohtaa, vois sanoa, vaikkei raamattu ole tuttu kirja, että suojelusenkeleitä oli liikkeellä ja luojan kiitos, että on itse hengissä kotona. Kasitie nimittäin oli pelkkää jäätä...