On tullut jo tavaksi käydä viikonloppu-aamuisin mökillä. Täytyyhän linnut ruokkia. Niin, ja lätyt ulkoilluttaa. Yleensä käppäillään mantereelta jalkaisin, mutta tänään mentiin laiturille saakka...autolla. Perillä mökillä käytiin sitten aamukäppäilyt ja Aurinkoinen oli taasen lähteä keijujen matkaan. Vaan palautettiin maan pinnalle ihan perinteisin keinoin; hakemalla pois jäljeltä.

Aurinkoisen ilme on aika mainio, kun se huomaa seuraneidin tulevan vastaan, kun pupun jäljet kiinnostaa. Yleensähän Aurinkoinen menee sellaista imua jäljellä, ettei perään ehdi, mutta joskus tahti on sitä luokkaa, että kaksijalkaisella voi olla mahikset lyödä koiruudelle jarrut nenään. Kumma miten yhtälö on niin yksinkertainen, eli kun pupun jäljet näkyy maassa, katoaa Aurinkoisella kuuloaisti. Jollei tietäisi, voisi luulla että Aurinkoinen on oikeasti kuuro. Seuraneiti onkin todennut, ettei kannata vahvistaa sitä, että luoksetulon voi jättää huomioimatta, joten usein seuraneiti toteaa vaan Aamun menevän "tuolla jossain".

Tähän on tultu, ikävä kyllä. Kun keijut kutsuu. Ei se sitä ilkeyksissään tee, Aurinkoinen siis. Eli syy siihen, että Aurinkoinen menee keijujen kutsusta on vain ja yksin seuraneidissä. Mitäs annoin keijuille valtaa kutsua koiraani. Mutta ei Aamu koskaan ole ollut 'jaloissa pyörivä' tapaus. Aamu nauttii siitä, kun se saa olla yksin ja touhuta omia juttujaan. Kuten tämä otus.