Synttäreiden kunniaksi lähdettiin agiharkkoihin. Senkin uhalla, mitä viime viikon treenien jälkeen tuli mietittyä. Luovuttamista. Vaan onneksi ei luovutettu. Sillä tänään taas Aurinkoisen vauhti oli aivan toista luokkaa. Mahtoikohan se pieni haava todellakin olla niin kipeä, että hyppääminen oli vastenmielistä viime viikolla? Vaikka Aurinkoinen ei edes ontunut silloin keskiviikkona...haavahan tassusta löytyi vasta torstaina, päivä treenien jälkeen.

No joka tapauksessa. Käytiin vetämässä muutamat kurvit. Ja tietty seurustelemassa. Ihan pikkasen vaan seurustelemassa. Aamu siis näyttää rakastavan kaikkia pikkukoiria. Mitä pienempi, sen parempi. Ja rakkaus on aitoa ystävyyttä.

Mutta itse reeneistä. Hyvin pompittiin, ei pahempia mokia. Paitsi että Aamu tippui erittäin pahan näköisesti puomilta  Hehkutettiin reenien lopuksi puomilla ja yritettiin saada Aurinkoiseen lisää vauhtia. Motoriikka kun on mitä on, sekä Aurinkoisella, että pilotilla, ei liikoja voi vaatia. Ja kun Aurinkoisella tulee kiire, ei tassut aina osu oikeaan kohtaan. Kuten ei tänäänkään illalla. Aamu tippui kovassa vauhdissa puomin ylösmenossa.  Selälleen, kyljelleen. Pahan näköisesti. Ja pahaksi onneksi lattiassa oli vielä siinä kohtaa pieni kohouma, joten matto teki pienen nousun juuri siinä kohtaa, mihin Aamu tippui selälleen. Sillä seurauksella, että Aamu vierähti jotenkin kummallisessa asennossa kyljelleen, eikä päässyt ylös lattialta. ´Se oli kuin hidastetussa elokuvassa. Pahalta näytti. 

Mutta tuhkasta on noustu ennekin. Ei hätää, Aamu pääsi vääntäytymään lattialta ylös ja hetken siinä ihmeteltyään mitä tapahtui, oli valmis jatkamaan. Seuraneiti ei itse asiassa tiedä, tajusiko Aurinkoinen tippuneensa. Ja kun puomille mentiin uudestaan, oli vauhti ihan yhtä kovaa, mutta tällä kertaa tassut osui puomille. Ei siis hätiä mitiä. Missään ei näkynyt merkkejä loukkantumisesta. Vielä tänään. Katsotaan huomenna, jos neiti on jäykempi, sillä tippuminen oli kyllä todellakin hurjan näköinen. Hui. Agility ON vaarallinen laji...