Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
10.08.2008 - 19:51

Niinpä. Aamu Aurinkoinen sitten siirtyi kisaamaan agissa kolmosluokkaan. 8 kisaa ehdittiin kisata 2-luokassa ja nyt siis siirryttiin kuninkuusluokkaan. Voi viude, sanoo seuraneiti. Eihän tässä näin pitänyt käydä! Nyt loppuu sitten kaikki kiva ja totinen tosi alkaa... Eli mitä tekee hidas flatti kolmosissa, kun muut koirat on yleensä supernopeita bordercollieita?? Harrastaa. Harrastaa lajia omaksi ilokseen, unohtaa tulostavoitteet ja nauttii siitä, että saa harrastaa jotain koiransa kanssa.

Aurinkoinen siis nappasi heti ekalta radalta 0-tuloksen ja siirtyi näin kisaamaan 3-luokkaan. Eka rata ei ollut parasta Aamua, rinsessa hienohelma jännitti hieman kisoja, mutta toimi suht normaalisti. Tokalta radalta, eli Aurinkoisen ensimmäiseltä 3-luokan radalta sitten räpellettiin tulokseksi hyl, mutta seuraneidin fiillikset tuon toisen radan jälkeen oli paremmat kuin ekalta radalta, sillä Aamu tsemppasi enemmän kun rata oli haasteellisempi. Nyt ei auta kuin joko koulia koiraa kestämään pienet virheet, tai sitten on seuraneidin vaan suunniteltava radat tosi tarkkaan, ettei hienohelman tarvitse ottaa kuonoonsa. Sen kun osais, niin helppoahan agility olisi. Varsinkin, kun toisena osapuolena radalla on juoksemassa flatti, joka voi aina silloin tällöin toimia kaikkia luonnonlakeja vastaan.

Mutta seuraneiti on iloinen ja tyytyväinen Aamu rinsessaansa. Sateisesta säästä huolimatta päivä oli onnnistunut!

Aamu Aurinkoinen Vaasan kisojen jälkeen; 0-tulos, sijoitus 2./13 ja serti kolmosiin!

Outi kirjoitti 10.08.2008 - 20:13
Onnittelut luokkanoususta! :)

Vaikka rotuna flatti ei olekaan niin "perinteinen" agilityrotu, niin joka tapauksessa pystytte samaan kuin kaikki muutkin oikealla asenteella kisaavat -nimittäin huippufiilistelyyn ja hauskan pitämiseen :D
Niina kirjoitti 10.08.2008 - 20:23
Onnea!
L8 o MAya kirjoitti 11.08.2008 - 20:42
Grattis,grattis! ni är så duktiga!=)
Heidi&Toni kirjoitti 12.08.2008 - 15:02
Isot onnittelut agisertistä ja noususta kolmosiin!
Oli kuulema mukavan näköistä :0 )
Tiina & Aamu Aurinkoienn kirjoitti 13.08.2008 - 17:24
Kiitos onnitteluista! En ole vielä oikein tajunnut tapahtunutta...
Henna&Unni kirjoitti 14.08.2008 - 12:12
Onnittelut kolmosiin noususta! Ja nyt ohjaaja ottaa sitten ihan eri asenteen tuohon kisaamiseen! Flatti pystyy kolkuttelemaan kärkisijoja myös kolmosissa, se mitä vauhdissa paimenille hävitään, voitetaan muilla ominaisuuksilla. Flatin kanssa on suht helppo nousta kolmosiin, jos koira on peruskuuliainen tapaus. Kolmosissa alkaa sitten se varsinainen ohjaamisen opettelu, että voitetaan joskus sitä aikaakin;) Asenteesta se on vaan kiinni! Tsemppiä jatkoon!
Tiina & Aamu kirjoitti 14.08.2008 - 15:36
Kiitos tsempityksistä Henna! Juu, Aamu on meikäläisen kolmas flatti kolmosluokassa, joten ohjaamista täytyy vaan harjoitella, että sekunteja saadaan näpsittyä pois...Ja asennetta, sitä tarvitaan AINA ;o))
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats