Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
12.05.2008 - 21:22

Tänään oli hieman erilainen treeni-ilta. Kentällä oli lauma muodista kiinnostuneita, eli osa porukasta hyöri sovittamassa jaoston uutta edustusasua. Seuraneiti tilasi myös itselleen uuden puvun ja jos seuraneiti saisi päättää, olisi edustusasu vihertävä....mutta katsotaan nyt sitten loppujen lopuksi missä väreissä edustetaan. Vaatesovitus vei treeniaikaa, mutta ehdittiin me yksi rata juoksemaan.

Aamu oli jotenkin vaisu, eikä oikein syttynyt tänään. Liekö syynä isosisko, invalidi isolla I:llä, joka jäi huutamaan autoon. Eli Elsa-muori pääsi, tai siis joutui kentälle mukaan. Ja arvata saattaa, ettei autossa silloin ollut oikein rauhallista...seuraneidin oli laitettava auton takaluukku kiinni, muutoin olisi saattanut kentällä juosta yksi ylimääräinen musta nuoli, verestellen vanhoja agilityharkkoja. Elsalla on ollut totaalinen hyppykielto syksystä -05 lähtien ja jollei takatassut olisi nyt siinä kunnossa kuin ovat, olisi seuraneiti vienyt Elsan ainakin putkeen ja puomille, ihan vaan siksi, että Elsa rakastaa lajia vieläkin. Kun Aurinkoinen pakattiin autoon ja näytin treenikamulle Elsan takatassuja, oli muori sitä mieltä, että nyt ja heti esteiden joukkoon ja toimintaa akka! Eli Elsa reppana veti kentälle, jopa rampana...

Kuvassa Aamu tänään, pikkasenko on ilmavaraa hypyssä!!!

Ja tässä tämäniltainen rata/treeni. Valokuva on estevälistä 13-14, eli Aamu on kaartamassa putkeen hypyn jälkeen

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats